Suomen näyttävimmät aurinkosuojat
Markiiseilla ja kaihtimilla suojataan sekä sisä- että ulkotiloja. Markiisit antavat reipasta ilmettä sisäänkäynnille tai ryhtiä yrityksen julkisivuun. Markiiseilla voi kattaa kesäterassin tai peittää hienovaraisesti ikkunat. Laadukkaat Swela-kankaat pysyvät upeina pitkään.

Nivelvarsimarkiisit, ikkunamarkiisit, korimarkiisit, rullamekanismit, erikoisratkaisut
Yrityskuva syntyy nopeasti, joskus ensisilmäyksellä. Markiisi tekee yrityksesi julkisivusta mieleenpainuvan ja huolitellun, samalla kun sisätilat pysyvät miellyttävän vilpoisina. Sopiva lämpötila saa asiakkaat viihtymään ja oman henkilökunnan työskentelemään tehokkaammin.
Kaikki Tamarin markiisit on suunniteltu kestäviksi, näyttäviksi ja helppohoitoisiksi. Tamar- markiiseja voikin pitää auki ympäri vuoden, ja ne säilyttävät siistin ulkonäkönsä ja erityisominaisuutensa.

Ulkopuolinen aurinkosuojaus
Aurinkosuojaus on avainasemassa, kun pyritään parantamaan olemassa olevien rakennusten energiatehokkuutta ja päivänvalon hallintaa sekä kehittämään uusien rakennusten matalaenergiasuunnittelua. Aurinkosuojausteknologiaa ei ole hyödynnetty tarpeeksi, vaikka sillä on suuri vaikutus energiankulutuksen vähentämiseen ja rakennetun ympäristön hiilijalanjäljen pienentämiseen samalla, kun se parantaa asumismukavuutta aina sopivan huonelämpötilan ja luonnonvalon muodossa. Aurinkosuojausteknologian käyttö tulisi huomioida jo rakennusten varhaisessa suunnittelu- sekä saneerausvaiheessa.
Katso kuinka automaattinen aurinkosuojajärjestelmä toimii käytännössä.
Valmis ratkaisu yrityksille
Valtakunnallisuus
Laajan kumppaniverkoston ansiosta asennustoiminta on kustannustehokasta. Toimitustapa sovitaan aina kohteen vaatimusten mukaisesti.
Huoltosopimus
Uusiin toimituksiin on mahdollista liittää huoltosopimus. Huoltosopimuksen tarkoituksena on varmistaa laitteiden toiminta toivotulla tavalla myös takuuajan päättymisen jälkeen.
Rahoitus
Kauttamme voit hankkia aurinkosuojatuotteet myös leasingrahoituksella ja näin kohdistaa pääomat tuottavampaan käyttöön.
Mittakäynti
Ilmainen suunnittelukäynti helpottaa mm. hankkeen budjetointia ja samalla kertaa saat tietoa eri ratkaisuista.
Asennus
Ammattilaisten suorittama asennus takaa tuotteen turvallisuuden. Projektikohteissa asennushinta sisältää aina myös käytön opastuksen.
Kaipaatko lisätietoa?
Annamme mielellämme lisää tietoa ja esimerkkejä yritysratkaisuistamme.